Korjausliike

Tein viime syksynä elämäntapamuutoksen. Aloitin tupakanpolton 14-vuotiaana ja joitakin kertoja olen yrittänyt lopettaa kuitenkaan siinä onnistumatta. Viime syksynä koin jonkinlaisen käännekohdan elämässäni: tajusin, että alan olla vanha. Liekö lähestyvä 40 vuoden ikä (ei vielä kuitenkaan aivan) järkyttänyt mieltäni ja saanut minut tajuamaan oman kuolevaisuuteni. No, joka tapauksessa vaihdoin tupakan kävelyyn. Aina, kun alkoi tehdä mieli savuavaa syöpäpötköä, lähdin kävelylenkille musiikki korvilla soiden. Oli aivan sama, vaikka satoi kaatamalla, minä lähdin. Pikkuhiljaa halut alkoivat loppua ja samalla painokin, jota on ollut jo kohta 15 vuotta liikaa, alkoi pudota. Painoa putosi kaikenkaikkiaan 15 kg. Kun ei enää tehdyt mieli tupakkaa ja alkoi talvikin lähestyä, lopetin kävelylenkit. 

Tuo painonnousu on salakavalaa. Vähitellen talven ja kevään mittaan paino on noussut. Vielä olen ns. normaalipainoinen taulukoiden mukaan, mutta viime syksyn pudotuksen jälkeen lisäkiloja on tullut 7 kg. Päätin, että nyt saa riittää. Pussikuuri kehiin ja korjausliikettä tekemään. Tämän päivän olen sekoitellut dieettijauheita veteen ja päätin jatkaa sekoittelua viikon verran. Sen jälkeen mennään kevyemmällä ruualla ja lisäliikunnalla.

Ensi talvena voisi lisäliikuntaa hakea rinteestä:D Tälle kevättä se on jo myöhäistä. Lumi on jo lähes sulanut (kuva huhtikuulta).

Kommentit

  1. Vautsi, onneksi olkhoon, kun olet päässyt tupakasta eroon:). Itsekkin puotin painoa noin vuosi aikaa 14 kg vähähiilihytraatilla:)2-3 kg heittoja on, mutta pittää ottaa sitten pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ko se ois niin helppoa, että se ylimääräinen pysyis itekseen pois :)

      Poista

Lähetä kommentti